Mikä vie maaliin? Miksi norjalaisen Amundsenin retkikunta
saavutti ensimmäisenä etelänavan joulukuussa 1911 ja selvisi hengissä takaisin,
kun taas brittiläisen Scottin ryhmä oli hitaampi ja menehtyi paluumatkalla?
Mitä tiimit tekivät eri tavalla?
Maineikas johtamisen kouluttaja ja kirjailija Jim Collins
otti nämä kilpakumppanit esimerkikseen kun hän puhui yritysten menestyksen
luomisesta hiljattain pidetyssä Nordic Business Forumissa Helsingissä. Collins kiinnitti
huomion erityisesti retkikuntien erilaiseen etenemisstrategiaan.
Etelämantereen olosuhteet ovat erittäin haastavat. Lämpötila on kesälläkin usein alle −20°C ja tuuli on navakkaa. Olosuhteet myös vaihtelevat suuresti. Amundsenin joukko oli tästä huolimatta tehnyt etukäteen päätöksen edetä systemaattisesti 20 mailia päivässä. Scottin ryhmä sen sijaan eteni vaihtelevaan tahtiin; väliin tehtiin valtavia päivämatkoja, väliin oleiltiin teltassa odottaen parempaa säätä.
Mitä 20 mailin periaate merkitsi Amundsenin retkikunnalle? Se
toi jokaiseen päivään fokuksen, joka auttoi ryhmän olemaan liikkeessä ja
ponnistelemaan kohti päämäärää huolimatta kaikesta siitä epätietoisuudesta ja
hämmingistä, mikä uskaliaaseen retkeen vaikeissa olosuhteissa liittyy. Jokaiselle jäsenelle oli selvää, mikä on
kunkin päivän tavoite.
Collins käytti sanaa kurinalaisuus (discipline) kuvatessaan
20 mailin periaatteen ydintä. Laajojen tutkimustensa tuloksena hän löysi
yritysten joukosta ”Amundseneja” ja ”Scotteja”. Menestyvät yritykset hyväksyivät
sen, etteivät ne pysty hallitsemaan ulkoisia olosuhteita ja joutuvat kohtaamaan
jatkuvaa epävarmuutta. Ne eivät kuitenkaan antaneet ulkoisten voimien
määritellä tuloksiaan, vaan johdonmukaisesti ja kurinalaisesti etenivät päämääriinsä
vahvan itsekontrollin turvin.
Siinäpä vahva viesti kaikille yritysten menestystä rakentaville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti