lauantai 26. syyskuuta 2015

Kolme varmaa tapaa tappaa innostus työssä

Vastuun ottaminen, aloitteiden tekeminen ja innostus ovat paljon puhuttuja työntekijän hyveitä. Niiden uskotaan, paitsi tekevän työn mielekkääksi ihmiselle, myös vaikuttavan ratkaisevasti yrityksen tulokseen.

Jokainen meistä tietää, että näin onkin. Mutta me tiedämme myös, miten helposti osallistumisen ja innostuksen tunne haihtuu kuin savuna ilmaan. Tuon tunteen palauttaminen voi viedä kauan, samoin kuin  menetetyn luottamuksen takaisin saaminen.

Kolme tapaa, joilla johtajat ja esimiehet saavat tiimiläistensä innostuksen laimenemaan kertaheitolla:

1. Annetaan tehtävä, mutta ei anneta alaisen todellisuudessa johtaa työtä. Johtaja puuttuu tekemisiin, edellyttää, että omat ehdotukset toteutetaan, pitää narut itsellään.

2. Annetaan tehtävä, mutta kun tulokset ovat valmiit, ei niihin kiinnitetä huomiota eikä niitä toteuteta. Johtajan mielenkiinto on jo muissa asioissa. Työ, johon ehkä käytettiin paljon aikaa ja energiaa, jää hyllylle.

3. Annetaan ohjeet, mutta käyttäydytään itse toisin. Johtajan näyttämä esimerkki puhuu toista kuin sanat. Säännöt eivät ole yhteiset.

Tiimiläisen turhautuminen nakertaa sitoutumista. Ilman sitoutuneita ihmisiä ei pitkäjänteistä menestystä ja yhteisön hyvinvointia kuitenkaan saavuteta.

Jokainen tilanne työyhteisössä on erilainen, mutta innostusta voidaan ylläpitää keinoilla, jotka sopivat aina.

Alf Rehn kirjoitti juuri blogin kuuntelemisen tärkeydestä. Rehn toteaa, että aito johtaminen ei lähde niinkään siitä, miten hyvin saa äänensä kuuluviin, vaan siitä, miten hyvä on kuuntelemaan.

Jokainen, joka tuntee tulleensa kuulluksi, kokee olevansa merkityksellinen toiselle ihmiselle, yhteisölle, yritykselle. Merkityksen kokemisesta ilmestyi juuri Tapio Aaltosen, Pirjo Ahosen ja Heikki Pajusen kirja, jossa pureudutaan syvällisesti teemaan.

Kuuntelemisen ja merkityksen osoittamisen lisäksi takuuvarma ”voimakeino” on hyvän esimerkin näyttäminen. Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo aiemmassa blogissani.

Onko siis oltava yli-ihminen pärjätäkseen innostavana johtajana tai esimiehenä? Ei toki, mutta jos tavallista arkea sävyttää huomioiva käytös, luo se sellaisen pohjan yhteistyölle, etteivät pienet laineet tilanteen tullen
kaada laivaa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Puhetta vai päätöksiä?

”Taas puhuttiin pitkään ja pohdittiin asioita monelta kantilta. Kaikki tuntuivat olevan pääkohdista samaa mieltä. Mutta tapahtuukohan tälläkään kertaa mitään?”

Yrityksen työntekijä purki tällä tavoin tuntojaan. Hän ei ole yksin; turhautuminen hitaaseen päätöksentekoon on tuiki tavallinen valituksen aihe työyhteisöissä. Se aiheuttaa ihmisissä passiivisuutta - ”mitä tässä puurtamaan, kun asiat eivät mene eteenpäin eikä mikään muutu”. Yhtä haitallista hidas tai epäselvä päätöksenteko on yritykselle; menetettyjä mahdollisuuksia, päällekkäistä työtä, kasvaneita kustannuksia.


Kyse ei ole aivan yksinkertaisen ongelman ratkaisemisesta. Jotta päätöksiä syntyy, on seuraavien perusasioiden oltava kunnossa. Niiden avulla päätöksiä syntyy takuuvarmasti – ja hyviä sellaisia.

Ensiksi, henkilöillä on oltava tieto siitä, mistä asioista he ovat vastuussa. Vastuiden jakaminen organisaation eri rooleille saattaa olla kivulias harjoitus, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä. Päältäpäin katsoen vastuiden määrittely ei ehkä tunnu hankalalta, mutta tilanne muuttuu usein kun mennään yksityiskohtiin. Esimerkiksi kuka vastaa hinnoittelusta, myynti vai liiketoiminta-alue? Entä asiakastyytyväisyydestä? Tai laadusta? Vastaukseksi ei kelpaa, että kaikki vastaavat. Sellaista tilannetta ei voi todellisuudessa olla; jollain on aina pääasiallinen vastuu.

Toiseksi, päätöksenteon vaihtoehdot tulee olla selvitetty ja tiedostettu. Minimissään vaihtoehtoja on kaksi: joko tietty toimenpide suoritetaan tai ei suoriteta. Tuotekehityshanke aloitetaan tai sitä ei aloiteta, henkilö rekrytoidaan tai ei rekrytoida, vienti aloitetaan tai pitäydytään kotimaan markkinoilla, verkkokauppa pystytetään itse tai liitytään usean toimijan yhteiseen verkkokauppaan. Usein vaihtoehtoja on kuitenkin enemmän ja se lisää selvitys- ja arvioimistyötä.

Kolmanneksi, päätöksenteko tarvitsee kriteerit, joilla vaihtoehdot punnitaan. Muuten on mahdotonta perustella miksi tietty valinta tehdään. Esimerkiksi miksi toimittajaksi valitaan tietty yritys, tai miksi uusi toimipaikka sijoitetaan juuri tiettyyn kuntaan. Tai miksi yrityksen kohderyhmäksi valitaan ikäihmiset eikä keski-ikäiset tai nuoret. Yhdessä sovitut kriteerit ovat vastuuhenkilön ”henkivakuutus”!

Päätöksenteko onnistuu, kun siitä on tarpeeksi suunnitelmallisuutta, mutta ei niin paljon, että siitä tulee täysin kaavamainen prosessi.

Johtajuudelle on monia ylimitoitettuja odotuksia, mutta kyky pureskella asiat päätöstä edellyttäviksi palasiksi ja hoitaa ne eteenpäin ei kuulu niihin.

Päätöksenteko on vipu, joka käynnistää koneen!